Featured Slider

ESKARILAISEN TOIVE

Jo ennen kuin esikoulu alkoi, meidän esikoinen esitti toiveen omasta huoneesta. Yritin siirtää huonetoiveen vuoden päähän ja koulun alkuun, sillä nopean pohdinnan jälkeen tajusin järjestelyjen vievän ainakin kaksi päivää. Ehkä enemmänkin jos teen kaiken yksin lapset jaloissa roikkuen.

Toiveen esittämistä jatkettiin ja jatkettiin. Lupasin pojalle, että huone on ennen joulua tehty. No, huonekalujen siirrot rupesivat tulemaan uniin ja eilen aamulla puoli yhdeksältä lähti sitten ensimmäinen lipasto liikkeelle. Yhden huoneen järjestely vaati muutoksia eteiseen, leikkihuoneeseen ja vierashuoneeseen, josta siis pojan huone tehtiin. Lisäksi juoksin portaissa niin kellariin kuin vinttiin. Ulkovarastosta kannoin takaisin sisälle lasten sängyn, sillä tässä samalla päätin kokeilla mitä juniori tykkäisi omasta sängystä leikkihuoneessa siskon kanssa. 


Liinavaatteiden siirtoa kaapista toiseen. Lastenvaatteiden muuttoa vaatehuoneesta vaatekaappiin ja toisin päin. Kauppareissu: säilytyslaatikkoja, herätyskello, taulu, kattovalaisin ynnä muuta. Paljon onneksi löytyi tavaraa myös omista varastoista. Kaikkea ei tarvinnut ostaa ja mieskin ihan oikeasti pettyi kun tänään ei lähdettykään ruotsalaiseen firmaan Tampereelle. 

Illalla saatin kuin saatiinkin joka huone valmiiksi. Tänään vielä vaihdettiin pojan huoneen lukko toimivaan. Ainoastaan vanhat matkalaukut sekä mun lankakorini ja -laatikkoni ovat enää uutta paikkaa vailla.



Esikoinen on tyytyväinen ja leikkii innoissaan omassa rauhassaan, ihan omassa huoneessa. 💗

Isot vanhat kaapit vaihtoivat paikkaa. Tytär sai oman vaatekaapin ja ikkunan alle mahtui vielä vanha penkki eteisestä. Tässä pari uuden tilanteen kuvaa leikkihuoneesta.




Tällä järjestyksellä mennään nyt sitten taas hetken aikaa. Mitähän seuraavaksi keksisin? 😊

NELJÄN PÄIVÄN VAPAAT.

Kun koko kesän on painanut tuhatta ja sataa töissä sekä kotona, tuli viime viikon neljän päivän vapaaputki todella tarpeeseen. Kahtena päivänä oli vielä lomittajakin, joten mulla oli melkein ylimääräistäkin aikaa vuorokaudessa. 


No, miten kulutin vapaapäiväni? Varasin torstaille NOSH-esittelijän kotiimme. Se oli hyvä syy siivota koti joka nurkkaa myöten. Lisäksi sain hyvän syyn leipoa. Ja mähän sitten innostuin niin, että edellisen kakun valmistuttua tein seuraavan. Ja seuraavan. Ja seuraavan. Koemaistaja nautti tilanteesta toden teolla!


Torstaina vanhin lapsista oli isänsä kanssa poikien reissulla, keskimmäinen oli kerhossa ja pienin päiväunilla ulkona. Mä leivoin pullaa keittiössä enkä raaskinut edes radiota laittaa päälle. Kuuntelin vain tiskikoneen tasaista hurinaa ja silloin  tällöin lelulaatikossa laulavaa ankkaa. 

Vaatekutsut olivat todellinen menestys! Meillä oli kaiken kaikkiaan 22 naista ja saman verran lapsia. Oon oikeasti niin iloinen siitä, miten moni meille tuli. Illan tunnelmakin oli jotenkin erilainen kuin kutsuilla yleensä. Kiitos kaikille vielä kerran! 💗


Viikonloppuna tehtiin lasten kanssa yhdessä hommia kasvimaalla ja kasvihuoneissa. Kurpitsojen lehdet olivat jo paleltuneet ja sipulien varret kaatuneet. Puna- ja keltasipulit kannettiin terassille kuivumaan. Muutenkin tehtiin jo vähän syksyä; kannettiin ulkokalusteita varastoon ja ensimmäiset pelargonit sikalan köökkiin.

Lauantaina käytiin pikaisesti Seinäjoella koska olin tyttärelle luvannut vierailun Emma's & Mama's -kauppaan. Ostettiin Mailegin kaksoset tulitikkurasiassa. Nuorimmaisen päiväuniaikana mä kudoin kuistilla villasukkia ja neiti leikki uusilla leluillaan vieressä peiton alla. 


Ja katsokaas tätä sinnikästä orvokkia, joka kukkii näin kauniisti vielä. Niin se vain meni; taas yksi kesä ohitse.

KAIKEN JÄLKEEN KAUNIS.

Sunnuntai-aamuna kaaduin vihdoin ja viimein sohvalle istumaan radion soidessa vanhalla ompelupöydällä. Tarkoin valituissa kunttilöissä lepattaa liekit vaikka kello on vasta kaksi iltapäivällä. Tuskan, malttamattomuuden ja epätoivon jälkeen sain viimeiset maalit sudittua kuistin oven pieliin. Edellisyönä maalasin laskevan auringon valossa vanhoja kattolistoja aviomiehen asentaessa valaisinta kattoon ja pistorasiaa lattian rajaan. 

Mutta nyt, NYT, on valmista! Tässä muutama kuva kun sekasorto on pahimmillaan ja mun hermot riekaleina tämän kaiken keskeneräisyyden keskellä.







Lattialautojen alla ja katon välitilassa on nyt puhalluskoneella puhallettua selluvillaa. Seinissä on äidin asentamat selluvillalevyt. Välitilaan tehtiin reikä ulkopuolelta, jotta saatiin vanha sisäkatto säästettyä. Katosta erottaa vielä vanhat ruokakomeroiden paikat, jotka saivat häädön jo kolmisen vuotta sitten. Lattialaudat (jätin niiden alle kirjeen odottamaan seuraavaa lattian avausta) löydettiin meidän vanhasta kanalasta samoin kuin kauniit kattolistat. Uuden lattian väri on pyritty valitsemaan mahdollisimman samanlaiseksi kuin vanhan. Seinien helmiponttipaneelit ostettiin ja maalattiin valkoisiksi.

Tässä kuvia uudesta ulkonäöstä. Värimaailman nappasin verhoista, joita en sitten loppujen lopuksi vielä halunnutkaan ikkunalle ripustaa. Taloon sisälle johtavat kauniit lasiruudulliset pariovet saavat ikääntyä arvolleen kuuluvalla tavalla. Niihin oviin en koskenut. Samoin ulko-ovien sisäpuolet saivat jäädä ikääntymään rauhassa. (Tästä postauksesta näet miltä ulko-ovet näyttävät nyt ulkopuolelta koettuaan muodonmuutoksen.)






Kiviportaat ovat vielä kasaamatta takaisin paikoilleen ja katolle johtava reikä täytyy "somistaa". Ikkuna odottaa kittausta ja maalausta ulkopuolelta. Sisälasi täytyy suunnitella ja toteuttaa käytännössä. Nämä työt saattavat odottaa kuitenkin ensi kevättä koska nyt ei vain huvita tai ehdi. Nautitaan syksyisistä päivistä kuistin sisällä ja unohdetaan ruma ulkopuoli. 😉 


Aikaisemmin lattian alla ja seinien sisällä ei ollut mitään eristeitä. Lastenhuoneessa on ollu talvisin todella kylmä. Kaikki tämä eristystyö tehtiin osin myös sen vuoksi, että jossain vaiheessa eristetään koko vintti lämpöiseksi tilaksi. Sitä odotellessa!

KUKKUU, LAPSET!

Kylläpäs edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa! En vain yksinkertaisesti oo malttanut istua koneelle vaan kaikki vapaa-aika on kulunut ulkona tai lasten kanssa. Illan viimeiset valoisat hetket oon maalaillut lasten nukkuessa jo yöunia. Tai kutonut villasukkaa sohvalla täydessä hiljaisuudessa.

Ja vaikka nytkin tietokoneen ääreen istuminen on epämiellyttävä ajatus niin aion kertoa pitkästä, pitkästä aikaa mitä meidän lapsille kuuluu. Hehän ovat nyt synttärien jälkeen 6-,  4- ja 1-vuotiaita. Kaikki kolme niin ihania omia persooniaan. 💗


Esikoinen, meidän 6-vuotias pikku isäntä, aloitti esikoulun. Eskarin alkua ei odotettu kovin innolla koska onhan edessä useampi vuosi koulun penkillä istumista. Tästä kouluvuosien määrästä on jo keskusteltu pariin otteeseen. Samoin kuin siitä miten epäreilua on, että eskaria on viikossa viisi päivää ja vapaata vain kaksi päivää. Hyvin se koulutie on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja tänään äitillekin jo avattiin päivän sisältöä hiukan tarkemmin.

Pieni mies mutta iso poika! Kulkee isänsä perässä konehommasta toiseen, aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Ja jaksaa olla äitinkin tärkeänä apuna. Muutamana aamuna isoveli on käynyt nostamassa pikkuveljen sängystä, että äiti on saanut vielä hetken torkkua. Peiton alta kuuntelen poikien leikkejä olohuoneessa: "Odotas Matsku, isoveikka pukee ensin. Sitten mennään leikkimään."

Aina joskus yllätyn siitä, miten paljon tämä miehen alku jo ymmärtää asioita ja miten viisaita se osaa puhua. 


Sitten keskimmäinen, prinsessamme. Neljä vuotias, kovapäinen höpöttäjä. Tällä neidillä juttua piisaa vaikka millä mitalla mutta ne etenevät  siinä tahdissa, että kuuntelijan on vaikea pysyä vauhdissa mukana.

Tyttö rakastaa kaikkea pinkkiä ja söpöä. Laukut, kengät, nallet ja ihanat pienet "tilpehöörit" ovat rakkaita aarteita. Samoin kivikokoelma, jonka osasia löytyy lastenhuoneen jokaisesta nurkasta ja jopa äidin pyykkikoneesta. Kukat ja puutarha kiinnostavat kovasti, keneltäköhän perittyä se on? Kaunis ja herkkä vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen pieni prinsessa!


Nuorimmainen, yksi vuotias, on luonnollisesti kokenut eniten kehitystä viime kuulumisten päivityksen jälkeen. Epäilen, että tämä poika tulee joskus valloittamaan Mount Everestin tai juoksemaan maailman mestaruuden satasen matkalla. Vauhti eteen- ja ylöspäin on niin kova, että perässä on vaikea pysyä. Onhan se ihan luonnollista, että tämän ikäinen kiipeää jo isoveljen yläsänkyyn. Sekunnissa! 

Pikku hiljaa pojasta on löytynyt omaa luonnetta. Aina ei tarvi tehdä niin kuin muut. Se sama aurinkoisuus ja iloisuus on kuitenkin säilynyt samana vauvasta saakka. Juuri koskaan ei ole niin huonoa hetkeä etteikö voisi pientä hymyä heittää. Lempipaikkoja ovat äidin, isin ja mummujen sylit. Niistä on hyvä tutkia maailmaa ja osoitella uteliaana kaikkea uutta.


Tällä hetkellä odotan innolla uusia, ensi viikolla alkavia työkuvioita. Nykyisessä työssä on ollut  hyvä olla monella tavalla ja onneksi otin kesätyön talvella vastaan. Oon saanut juoda aamukahvit rauhassa, päässyt työelämään kiinni, saanut uusia kokemuksia, oppinut uutta ja nauranut joka päivä niin, että vatsalihaksissa tuntuu.

Nyt kuitenkin on sopiva hetki sille, että kodin ulkopuoliset työt vähenevät hetkeksi enkä tee ihan täyttä työviikkoa. Aviomies pääsee vapaammin kulkemaan omissa töissään kun mä ehdin hoitaa sikalaa.  Mulla jää enemmän aikaa olla kotona lasten kanssa. Kulkea harrastuksissa ja perhekerhoissa, liikkua yhdessä ulkona ja lukea satukirjoja. Jutella pienille tärkeistä asioista, leipoa lasten kanssa, tehdä ruokaa ja makoilla leikkihuoneen lattialla. Niitä odotan! Lasten lapsuus on silmänräpäyksessä ohi ja siksi siitä pitää nyt nauttia. 

VIISI VUOTTA AVIO-ONNEA


Meillä oli perjantaina viides hääpäivä. Viidessä vuodessa on perinteeksi tullut, että hääpäivää juhlitaan joka elokuun 18. päivä ruualla. Yleensä käydään kahdestaan ravintolassa tai hätätapauksessa syödään heseateriat puimurin hytissä. Tällä kertaa suunnattiin Amarilloon koska mä en jaksanut jonottaa Hesburgerissa työpäivän jälkeen. Heh! 😁

Viisi vuotta on määrällisesti tosi vähän mutta meidän elämässä on sinä aikana tapahtunut hurjasti isoja asioita. Erilaisia työpaikkoja ja yrityksiä, muutto rivitalosta maatilalle, ammattiin valmistuminen ja pari lasta lisää. Saas nähdä mitä seuraavat viisi vuotta tuovat tullessaan.


Avioparina meidän tiimi on loistava ja hyvin toimiva. Mies hoitaa kone- ja peltohommat, mä yritän tasapainoilla oman työn, lasten ja kotitöiden välillä. Siat hoidan ihan mielelläni aina kun ehdin. Toisin kuin ilmeisesti monissa muissa parisuhteissa, meillä mies ei leikkaa nurmikkoa, imuroi, pese pyykkiä tai tyhjää tiskikonetta. Kodin- ja puutarhanhoito kuuluu mulle ja se on mun mielestä oikein hyvä tasajako. Kun nostan imurin ja mopin tuvan lattialle, ymmärtää mies napata lapset kainaloon ja juosta ulos.

Meissä molemmissa on, luonnollisesti, omat huonot puolet mutta niiden kanssa on opittu elämään. Toisen tasainen nalkutus ja sotkusta mariseminen, toisen raivostuttava aamu-unisuus ja tauoton puhelimen räplääminen. Hyvät puolet onneksi kompensoi näitä huonoja ja niitä on määrällisestikin enemmän. Antti on äärimmäisen rauhallinen, rautahermoinen suomalainen mies. Puhuu ja pussaa mutta osaa myös jättää sen vaimon nalkutuksen omaan arvoonsa; toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuskin tässä oltaisiin jos oltaisiin molemmat yhtä kiivaita ja nopeasti syttyviä kuin allekirjoittanut. 


Luottamus, rehellisyys, asioista suoraan puhuminen ja toisen tukeminen raskaina hetkinä on ainakin mun mielestä meidän liitossa merkittäviä asioita (toinen puolisko on varmaankin hyvin samoilla linjoilla, ehkä). Eletään "tasaista" ruuhkavuosien lapsiperhearkea yrittäjien näkökulmasta. Vauhtia on aamuseitsemästä puoleen yöhön saakka, seitsemänä päivänä viikossa mutta se on sitä; meidän elämää, jota ei pois vaihdettaisi mistään hinnasta.

Mietin tässä yhtenä iltana, että oon oikeastaan saanut elämässä tähän mennessä kaiken mitä oon halunnut: avioliiton, kodin, elämän maalla ja lapset. Ja tiedättekös, ilman Anttia mulla ei olisi niistä mitään. Oon onnekas kun mulla on maailman paras mies elämänkumppanina. 💗