KUKKUU, LAPSET!

Kylläpäs edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa! En vain yksinkertaisesti oo malttanut istua koneelle vaan kaikki vapaa-aika on kulunut ulkona tai lasten kanssa. Illan viimeiset valoisat hetket oon maalaillut lasten nukkuessa jo yöunia. Tai kutonut villasukkaa sohvalla täydessä hiljaisuudessa.

Ja vaikka nytkin tietokoneen ääreen istuminen on epämiellyttävä ajatus niin aion kertoa pitkästä, pitkästä aikaa mitä meidän lapsille kuuluu. Hehän ovat nyt synttärien jälkeen 6-,  4- ja 1-vuotiaita. Kaikki kolme niin ihania omia persooniaan. 💗


Esikoinen, meidän 6-vuotias pikku isäntä, aloitti esikoulun. Eskarin alkua ei odotettu kovin innolla koska onhan edessä useampi vuosi koulun penkillä istumista. Tästä kouluvuosien määrästä on jo keskusteltu pariin otteeseen. Samoin kuin siitä miten epäreilua on, että eskaria on viikossa viisi päivää ja vapaata vain kaksi päivää. Hyvin se koulutie on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja tänään äitillekin jo avattiin päivän sisältöä hiukan tarkemmin.

Pieni mies mutta iso poika! Kulkee isänsä perässä konehommasta toiseen, aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Ja jaksaa olla äitinkin tärkeänä apuna. Muutamana aamuna isoveli on käynyt nostamassa pikkuveljen sängystä, että äiti on saanut vielä hetken torkkua. Peiton alta kuuntelen poikien leikkejä olohuoneessa: "Odotas Matsku, isoveikka pukee ensin. Sitten mennään leikkimään."

Aina joskus yllätyn siitä, miten paljon tämä miehen alku jo ymmärtää asioita ja miten viisaita se osaa puhua. 


Sitten keskimmäinen, prinsessamme. Neljä vuotias, kovapäinen höpöttäjä. Tällä neidillä juttua piisaa vaikka millä mitalla mutta ne etenevät  siinä tahdissa, että kuuntelijan on vaikea pysyä vauhdissa mukana.

Tyttö rakastaa kaikkea pinkkiä ja söpöä. Laukut, kengät, nallet ja ihanat pienet "tilpehöörit" ovat rakkaita aarteita. Samoin kivikokoelma, jonka osasia löytyy lastenhuoneen jokaisesta nurkasta ja jopa äidin pyykkikoneesta. Kukat ja puutarha kiinnostavat kovasti, keneltäköhän perittyä se on? Kaunis ja herkkä vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen pieni prinsessa!


Nuorimmainen, yksi vuotias, on luonnollisesti kokenut eniten kehitystä viime kuulumisten päivityksen jälkeen. Epäilen, että tämä poika tulee joskus valloittamaan Mount Everestin tai juoksemaan maailman mestaruuden satasen matkalla. Vauhti eteen- ja ylöspäin on niin kova, että perässä on vaikea pysyä. Onhan se ihan luonnollista, että tämän ikäinen kiipeää jo isoveljen yläsänkyyn. Sekunnissa! 

Pikku hiljaa pojasta on löytynyt omaa luonnetta. Aina ei tarvi tehdä niin kuin muut. Se sama aurinkoisuus ja iloisuus on kuitenkin säilynyt samana vauvasta saakka. Juuri koskaan ei ole niin huonoa hetkeä etteikö voisi pientä hymyä heittää. Lempipaikkoja ovat äidin, isin ja mummujen sylit. Niistä on hyvä tutkia maailmaa ja osoitella uteliaana kaikkea uutta.


Tällä hetkellä odotan innolla uusia, ensi viikolla alkavia työkuvioita. Nykyisessä työssä on ollut  hyvä olla monella tavalla ja onneksi otin kesätyön talvella vastaan. Oon saanut juoda aamukahvit rauhassa, päässyt työelämään kiinni, saanut uusia kokemuksia, oppinut uutta ja nauranut joka päivä niin, että vatsalihaksissa tuntuu.

Nyt kuitenkin on sopiva hetki sille, että kodin ulkopuoliset työt vähenevät hetkeksi enkä tee ihan täyttä työviikkoa. Aviomies pääsee vapaammin kulkemaan omissa töissään kun mä ehdin hoitaa sikalaa.  Mulla jää enemmän aikaa olla kotona lasten kanssa. Kulkea harrastuksissa ja perhekerhoissa, liikkua yhdessä ulkona ja lukea satukirjoja. Jutella pienille tärkeistä asioista, leipoa lasten kanssa, tehdä ruokaa ja makoilla leikkihuoneen lattialla. Niitä odotan! Lasten lapsuus on silmänräpäyksessä ohi ja siksi siitä pitää nyt nauttia. 

VIISI VUOTTA AVIO-ONNEA


Meillä oli perjantaina viides hääpäivä. Viidessä vuodessa on perinteeksi tullut, että hääpäivää juhlitaan joka elokuun 18. päivä ruualla. Yleensä käydään kahdestaan ravintolassa tai hätätapauksessa syödään heseateriat puimurin hytissä. Tällä kertaa suunnattiin Amarilloon koska mä en jaksanut jonottaa Hesburgerissa työpäivän jälkeen. Heh! 😁

Viisi vuotta on määrällisesti tosi vähän mutta meidän elämässä on sinä aikana tapahtunut hurjasti isoja asioita. Erilaisia työpaikkoja ja yrityksiä, muutto rivitalosta maatilalle, ammattiin valmistuminen ja pari lasta lisää. Saas nähdä mitä seuraavat viisi vuotta tuovat tullessaan.


Avioparina meidän tiimi on loistava ja hyvin toimiva. Mies hoitaa kone- ja peltohommat, mä yritän tasapainoilla oman työn, lasten ja kotitöiden välillä. Siat hoidan ihan mielelläni aina kun ehdin. Toisin kuin ilmeisesti monissa muissa parisuhteissa, meillä mies ei leikkaa nurmikkoa, imuroi, pese pyykkiä tai tyhjää tiskikonetta. Kodin- ja puutarhanhoito kuuluu mulle ja se on mun mielestä oikein hyvä tasajako. Kun nostan imurin ja mopin tuvan lattialle, ymmärtää mies napata lapset kainaloon ja juosta ulos.

Meissä molemmissa on, luonnollisesti, omat huonot puolet mutta niiden kanssa on opittu elämään. Toisen tasainen nalkutus ja sotkusta mariseminen, toisen raivostuttava aamu-unisuus ja tauoton puhelimen räplääminen. Hyvät puolet onneksi kompensoi näitä huonoja ja niitä on määrällisestikin enemmän. Antti on äärimmäisen rauhallinen, rautahermoinen suomalainen mies. Puhuu ja pussaa mutta osaa myös jättää sen vaimon nalkutuksen omaan arvoonsa; toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuskin tässä oltaisiin jos oltaisiin molemmat yhtä kiivaita ja nopeasti syttyviä kuin allekirjoittanut. 


Luottamus, rehellisyys, asioista suoraan puhuminen ja toisen tukeminen raskaina hetkinä on ainakin mun mielestä meidän liitossa merkittäviä asioita (toinen puolisko on varmaankin hyvin samoilla linjoilla, ehkä). Eletään "tasaista" ruuhkavuosien lapsiperhearkea yrittäjien näkökulmasta. Vauhtia on aamuseitsemästä puoleen yöhön saakka, seitsemänä päivänä viikossa mutta se on sitä; meidän elämää, jota ei pois vaihdettaisi mistään hinnasta.

Mietin tässä yhtenä iltana, että oon oikeastaan saanut elämässä tähän mennessä kaiken mitä oon halunnut: avioliiton, kodin, elämän maalla ja lapset. Ja tiedättekös, ilman Anttia mulla ei olisi niistä mitään. Oon onnekas kun mulla on maailman paras mies elämänkumppanina. 💗

 

Syysiltojen juttuja

Iltojen pimetessä ei makuuhuoneissa ole enää erityistä tarvetta pimennysverhoille. Kaappasin idean tällaisiin hiukan tavallista pidempiin salusiiniverhoihin ja rupesin hommiin. Tykkään meidän korkeista ikkunoista ja tarkoituksella ompelin verhoista sen mittaiset, että ylimmät lasit jäävät paljaiksi. Aurinko tai kuu, kumpiko nyt sitten sattuukaan paistamaan, tuo kivasti valoa huoneisiin. 

Kangas on Seinäjoen Kagaskeskuksen poistoerää ja Hortensia-kranssit on Eepee Agrista.


Ostin jo joitakin syyskukkia kuihtuneiden orvokkien tilalle mutta inkaliljat ovat vielä täydessä kukassa. Kotiutin kaksi kirvaista taimea muutama vuosi sitten ja olen talvettanut ne kahtena talvena, näköjään onnistuneesti, pimeässä kellarissa. Näin hienossa kukkaloistossa ne eivät viime vuonna olleet. Ripottelin kukkien juurelle viime viikolla syyslannoitetta, sillä aion kantaa ne ruukkuineen ennen pakkasia taas talviunille odottamaan ensi kevättä.


Talviunista tulikin mieleen antaa teille syksyisiin iltoihin sopiva kirjavinkki. WSOY julkaisi tänä vuonna Tove Janssonin Sanojen lahja, -nimisen teoksen. Kirja sisältää valikoituja sitaatteja Janssonin koko tuotannosta. Myös muumeista. Sitaatit on jaettu aihepiirihin ja seassa on myös muumiaiheisin sarjakuvien pätkiä.

Kahvikuppi käteen ja lukemaan!


"Maailma on täynnä suuria 
ihmeitä sille, 
joka on valmis ottamaan 
niitä vastaan."

Muumipappa ja meri

MENNÄÄN DAPPIIN!

 Yhteistyössä:

Sateinen päivä eikä mitään tekemistä. Ulkona tuulee ja taivaalta tippuu vettä kuin saavista kaatamalla. Tylsistyneet lapset kiukuttelevat ja tappelevat keskenään lähes tauotta. "ÄITIII! Mulla ei oo MITÄÄN tekemistä!" "Mulla on TYLSÄÄ!" Kuulostaako yhtään tutulta? 

Tässä yksi varteenotettava pelastuskeino perheen päivän pelastukseksi ja piristykseksi.
Meillä sekä lasten että vanhempien ehdoton suosikki sisäleikkipuistoista on Seinäjoen Duudsonit Activity Park. Ja ollaankin hyvin ahkerasti siellä käyty heti puiston avaamisesta saakka. 


DAP:ssa on tekemistä kaikenikäisille lapsille koko päiväksi. Me isin kanssa tykätään erityisesti tästä aidatusta alueesta, jossa on muun muassa kiipeilyseinä, pallomeri, liukumäki sekä pehmoisia isoja palikoita taaperoille. Lapset viihtyvät keskenään ja vanhemmat saavat vain seurata leikkejä vierestä ja seurustella muiden aikuisten kanssa.


Meidän lapset (6v, 4v ja 1v) tykkäävät yllä mainitun lisäksi polkuautoista ja trampoliineista. Sekä pitkästä vaijeriradasta heti sisääntulon vieressä! Lisäksi joka vierailulla on löytynyt jotain uutta kokeiltavaa. Viime kerralla me unohdettiin aviomiehen kanssa ajan kulku kun innostuttiin potkimaan palloa valtavassa Flipperi-pelissä. Esikoinen puolestaan innostui ohjaamaan ostoskärryjä jossain kinttupoluilla. 

Baseball, parkour-rata ja jotkin muut hiukan vanhemmille lapsille tarkoitetut aktiviteetit on vielä meidän muksuilla kokonaan testaamatta.




DAP:ssa olevaa Pirttihirmu-ravintolaa ei voi kehua tarpeeksi. Olen blogissani hehkuttanut aikaisemminkin sitä, miten hyvää ruokaa tästä paikallisesta ravintolasta saa. Oikeasti, menkää maistamaan! Mun suosikki on Pulled pork-ateria ja nyt kun katselen tässä samalla ruokalistaa niin nälkä kasvoi hurjasti Leipäjuustoburgerin kohdalla. 


Seinäjoen Duudsonit Activity Park on mainio vierailukohde kaikille lapsiperheille. Puistopäivään kannattaa varustautua T-paidalla, sukilla sekä juomapullolla. Vaihtovaatteetkin ovat ihan kätevä koska siellä tulee hiki aikuisellekin vaikka "vähän vain kokeilisi" jotain aktiviteettia. 3400 neliön kokoiselta puistoalueelta löytyy jos jonkinmoista tekemistä jokaiselle!
 
”Lakeudelle-perhekohteissa riittää villejä elämyksiä, shoppailua ja tapahtumia koettavaksi - kaikenikäisille! Paikalliset SObloggaajat perheineen tarttuivat lähimatkailuhaasteeseen ja lupaavat jakaa kaudella 2017 mielenkiintoisia kokemuksiaan lakeuden perhekohteista ja tapahtumista.

Millainen hulabaloo on suurperheen päivä sisäaktiviteettipuistossa? Onnistuuko reissuilu lakeudella, kun lapsilla on erityisruokavalioita? Entä saako bloggaajaäiti lähilomalla teinin irti älypuhelimesta? Tempaudu mukaan matkatarinoihin osoitteessa www.lakeudelle.fi ”

KUISTIN PARIOVET

Tämä meidän kuistin remontti ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Pikainen eristystyö muuttui muun muassa alahirren vaihtoon ja kynnyksen uusimiseen, ulkoseinien maalaamiseen ja kiviportaiden siirtoon.

Kun jokin asia edistyy, otetaankin jo pian takapakkia oikein urakalla. Tuntuu, että mistään ei tule valmista, mikään ei etene ja parasta olisi laittaa vain kuistin ovet perässään lukkoon. Jatkaa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Näinkin pieni remontti on aiheuttanut jo paljon stressiä ja eripuraa. Aviomies muistuttaa vähän väliä pitkäjänteisyydestä mutta mulla ei ole harmainta hajua mitä se koko sana tarkoittaa. Kaikki mulle hetinyt, kiitos!

Kaiken tämän remonttihomman lisäksi sain yhtenä iltana kuningasidean: kuistin ulkovet on rumat päältä ja kauniit sisältä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Katsokaas näitä kuvia. Tässä kuistin ovet kuvattuna noin kuukausi sitten. 


Tällaiset ruskeat ne ovat olleet varmaan 70-luvulta saakka. Kuvasta näkee myös miten huonossa kunnossa kynnys jo oli ja miten sadevedet ovat valuneet kivitasannetta pitkin kastellen oven vasemmalla puolella olevaa seinää.

Seuraavan kuvan nappasin meidän taulusta. Taulun kuva on otettu muistaakseni 1963? Silloin ovet olivat vielä täyspuiset kauniit pariovet; kahdella vaalealla värillä maalattuina.


Lyhyen pohdinnan jälkeen nostettiin ulko-ovet paikoiltaan ja kävi näin. Ruskean verhouksen alta todellakin paljastui aarre! Ovien poistamisen jälkeen siirrettiin portaat ja tutkittiin kosteusvaurioiden määrä. Yksi hirsi vaihdettiin ja seinien panelointia uusittiin. Aviomies on onneksi taitava ja teki myös uuden kynnyksen.


Kittausta ja pellavaöljymaalia sekä paljon apua ja neuvoja ammattilaiselta naapurista. Ja ovet ovat vihdoin valmiit! Eilen asetettiin ne takaisin paikoilleen; eivät kyllä mielestäni upeamman tai arvokkaamman näköiset voisi enää olla. Vähän pientä paikkausta kun ulkona kosteus tasoittuu mutta oon jo nyt enemmän kuin tyytyväinen, että tämä työ tehtiin. 

Ehkä joskus tulevaisuudessa totean saman istuessani aamukahvilla valmiilla kuistilla...